Aika päämäärätöntä on elämä tällä hetkellä, en yhtään tiedä mihin voisi tai kannattaisi tarttua ja tähdätä tekemisessään ja olemisessaan. Päädyin sitten aloittamaan taas uuden ihan erilaisen projektin: jättimäinen läjä mustaa kierrätystekstiiliä muuttuu vähitellen jonkinlaiseksi taideteokseksi, toivottavasti. Katsotaan, mihin kärsivällisyys riittää. Aika rentouttavaa kyllä tuollainen tekeminen, jossa ei koko ajan tarvitse ajatella syvällisiä.
Olohuoneen hyllylle oli asettunut satunnainen asetelma, mukana muisto kesälomamatkalta. Eiffel-torniin on jonoa Joensuussakin.
Pelkästään taiteen tekemisellä ei elätä perhettä. Toisaalta hyvin henkilökohtaisen ja itseen suuntautuvan taidetyön lisäksi välillä sitä kaipaakin tasapainottavaa tekemistä, muiden ihmisten tapaamista ja yhteisiä projekteja (ja sitä, että työstä saisi rahaa, eikä joutuisi itse maksamaan siitä että tekee jotain). Olisikohan mahdollista löytää unelmien työpaikka?
Viime aikoina luonnoskirjaani on alkanut piirtyä mielikuvitusmaailmoja. Aika jännittävää, tällaista ei ole ennen tapahtunut — aiemmin olen ollut hyvinkin jumissa ja rajoittunut siihen, mitä pystyn silmillä näkemään. Ihanaa löytää uusi ja innostava polku tutkittavaksi kuvantekemisen parissa.
Viime perjantaina eli sopivasti vapun alla päästiin rakentamaan näyttelyä Joensuun kauppahallin ikkunoihin. Viimeisiään vetelevä halli sai tekohengitystä ja jopa hieman elonmerkkejäkin oli nähtävissä, kun Joensuun seudun kansalaisopiston Vuosi taiteilijana -kurssin porukan kanssa virittelimme teoksiamme paikoilleen.
Minun ikkunaani muuttivat akryyleilla vanhoille rullaverhoille maalaamani ponit, jotka ovat muistoja lapsuudesta 1980-luvulta. Kauhean kivaa oli kyllä maalata tällaista isoa ja värikästä, sellaista on saatava lisää!
Näyttelystä löytyy lisätietoja Facebook-tapahtumasta tästä linkistä. Elokuun loppuun asti saavat työt olla paikallaan, joten hyvin ehtii kesäturistikin käydä näyttelyn katsomassa.
Työhuoneella oli tänään tällaiset näkymät. Akryyliväreillä olen nyt maalannut poneja ja tänään vielä pikaisesti kuvan työhuoneelta. Alkavat akryyliväritkin vähitellen tuntua kotoisilta ja omilta. En ole niitä aiemmin paljonkaan käyttänyt, koska muovimaisuus ja nopea kuivuminen ovat tuntuneet jotenkin häiritseviltä. Mukavan monipuolista ja hajutonta työskentelyähän niillä kuitenkin pystyy toteuttamaan, lisää tulee varmasti. Poneista tulee enemmän juttua toisella kertaa – ne muuttavat kesäksi Joensuun kauppahallin ikkunaan.
Viikonloppuna tuli maalattua pikaisesti musteella ja vesiväreillä edellisviikkoiset ruusut. Vieläkin olivat kauniita, vaikka vähän jo ryppyjä oli tullut.
Yritän kovasti päästää kuvan tekemisessä irti suorittamisesta ja keskittyä enemmän kynän tai siveltimen vapaaseen ja rentoon liikkeeseen. Musteella ja siveltimellä työskentely pakottaa unohtamaan liiallisen korjailun ja viimeistelyn, koska jokainen tahra näkyy valmiissa työssä. Tänään sutaisin paperille selfien peilin ääressä.
Sumuinen syysaamu -maalaukseni (kuva täällä) sai parikseen kirkkaan kevätillan. Näitä lempi- eli kotimaisemia jaksaa kyllä maalata aina uudestaan. Ja kodin ympärillä on erityisen mukavaa rentoutua, kun elämässä tuntuu tapahtuvan paljon ja kevätaurinkokin aiheuttaa innostuneenlevottomia kierroksia enemmän kuin tarpeeksi.
Tänään olikin sitten vuoden ensimmäinen päivä, joka tuntui jo keväältä. Ihana aurinko sai minut tarttumaan vesiväreihin ja kuvaamaan isännät kotiportailla.
