Kaupungin kaunein parkkipaikka

pielisjoki_talvi

 

Yksi lempiarkimaisemistani on Pötkän parkkipaikalla Joensuun keskustan laitamilla, Pielisjoen rannalla. Tämän maiseman tallensin puhelimellani jo joulukuun viimeisinä päivinä, mutta vasta tänään tuli fiilis maalata se vesiväreillä. Samasta paikastahan maalasin kuvan myös syksyllä, siitä kuva löytyy täältä.

Keittiön pöydällä

keittiossa

 

Motivaation vähäisyydestä huolimatta yritän nyt taas tehdä edes jotain. Jos vaikka muistaisin sen, ettei aina tarvitse tehdä mitään suurta taidetta, kevyt piirtely ja tahrojen roiskiminen ryppyyntyvälle paperille saattaa riittää toisina tai jopa useimpina päivinä.

Motivaatio nollassa -piirustukset

patsas_peili

 

rantu_tammikuu

 

Tammikuu syö naista. Edes pakkaspäivien kauneus ei pelasta kaamosajatuksilta.

On kovin vaikeaa löytää intoa piirtää tai maalata. Tuntuu, että tämä on vain jotain muusta maailmasta irrallista toimintaa, joka ei oikeastaan edes kiinnosta ketään. Että tällä ei oikeastaan ole mitään merkitystä. Homma ei etene, hakkaan vain päätäni seinään. Loputtoman kauan ei jaksa tehdä vain itselleen, olipa tekeminen kuinka mielekästä hyvänsä.

Tuntuu, että oikeastaan minun pitäisi mennä johonkin oikeisiin töihin ja lopettaa lapsellinen haaveilu siitä, että voisin tehdä elämässäni jotain, mikä minusta oikeasti tuntuu mielekkäältä ja minulle tärkeältä.

Pärjätäkseen taidemaailmassa – tai yrittäjänä – pitäisi ehkä olla ihan toisenlainen ihminen. Sellainen, joka nauttii päämäärätietoisesta verkostoitumisesta, uusiin ihmisiin tutustumisesta saadakseen näistä mahdollisesti hyötyä itselleen. Sellainen, joka nauttii itsensä myymisestä. Tai jos ei nauti, edes osaa ja jaksaa tehdä sitä. Välillä tuntuu, että sillä mitä varsinaisesti tekee, ei oikeastaan ole merkitystä, jos suhteet oikeisiin tahoihin ovat kunnossa. Ja juuri se suhdepeli ei vaan tunnu olevan minulle luontevaa. Ehkä sitä voisi opetella, mutta jaksanko panostaa siihen? Koska se on kaltaiselleni introvertille ja herkälle luonteelle hyvin raskasta, se olisi sitten pois jostakin muusta.

Enkä todellakaan tarkoita, etten haluaisi olla ihmisten kanssa tekemisissä, nimenomaan sitähän tämä kaikki tekeminen ja oleminen vaatisi. Vuorovaikutusta, kohtaamisia, merkitysten ja tunteiden jakamista. Tällä hetkellä nämä eivät toteudu riittävästi.

Mistä löytyisi minulle sopiva, tasapainossa pysyvä väylä, jonka kautta voisin löytää oman paikkani yhteisössä? Sellainen paikka, jossa voisin elättää itseni ja perheeni ja samalla kokea tekeväni jotain merkityksellistä, jotain missä juuri minun vahvuuteni pääsevät hyötykäyttöön. Voisinko kuitenkin olla riittävä juuri tällaisena ihmisenä?

Onneksi tiedän ainakin sen, että helmikuussa on jo paljon enemmän valoa, ja kevään valon myötä asiat näyttävät joka vuosi ihan toiselta.

 

Joululahjasotkuläjä

joululahjasotku

 

Tämän vuoden jouluteemana olkoon ”enemmän on enemmän”, ainakin mitä tulee kiiltoon ja kimallukseen. Lahjapapereiden ja -nauhojen kiilto ja kimallus houkuttelivat kokeilemaan, miten ne siirtyisivät vesiväreillä paperille, mutta eiväthän ne nyt oikein siirtyneet, ainakaan sillä tavalla kuin olisin toivonut. Tuli kuitenkin jonkinlainen joululahjasotkuläjä.

Selfie vesiväreillä

Selfie akvarelli

 

Viime päivinä kaiken ajan on vienyt yrittäjyysvalmennus, maalaamisesta olen saanut vain haaveilla. Tänään piti ottaa aikaa maalaamiselle jo ihan väkisin, ja heti tulikin vähän levollisempi olo. Tein selfien vesiväreillä. Ihmisten maalaaminen ylipäänsä kiinnostaisi, mutta kun se on niin kauhean vaikeaa ja jotenkin hermostuttavaa, vaikkakin samalla jännästi koukuttavaa. Turvallista on harjoitella itsellään, niin kukaan ei ainakaan loukkaannu ”taiteilijan näkemyksestä” omasta ulkonäöstään.

Pelargoni edelleen kuistin ikkunalla

Jäätynyt pelargoni ikkunalla

 

Luova Lauantai -haasteblogissa on nyt haasteena ikkuna. Siitä muistui mieleen, miten muutama viikko sitten maalasin kuistin ikkunalla vielä reippaasti kukkivan pelargonin (kuva täällä). Nyt on pakkanen jo päässyt pahasti puraisemaan pelakuuta, mutta silti se oli tänään aika kaunis aamuauringon loisteessa. Maalasinpa siis uuden kukka ikkunalla -kuvan. Tämänkin tein vesiväreillä ja lyijykynällä, paperin koko n. 35 x 50 cm.