Ihmisiä Prismassa

 

Ajelin Joensuun Prismaan piirtämään ihmisiä ja arkielämää. Onkin aika mielenkiintoista tuo nopea ihmisen hahmottelu — ja bonuksena tapahtuu yllättäviä kohtaamisia. Tänäänkin eräs vanhempi herra istahti viereeni ja alkoi kertoa 35-vuotisesta työurastaan turistibussinkuljettajana. Toisaalta ihmisten ilmoilla läsnäoleminen kyllä vaatii introvertiltä ihmiseltä erityisen reipasta päivää, välillä on välttämätöntä pitää nyhrään-ihan-yksin-kotona-päiviäkin.

Eiliseen tapaan värittelin kuvia kotiin palattuani vesiväreillä, paitsi alimmaiseen kuvaan räiskäisin väripilkkuja digitaalisesti.

 

 

 

 

Prismassa

Joensuun torilla

 

Joensuun torilla

Joensuun kävelykadulla, Siltakadun ja Kauppakadun kulmassa.

 

Istuskelin tänään aamupäivällä hetken aikaa torin kulmalla luonnoskirjan ja kynän kanssa. Kotona lisäsin kuviin vähän väriä vesiväreillä.

 

Joensuun tori hiljaisena syysaamuna.

Joensuun tori hiljaisena syysaamuna.

Maalauksen aiheena veneretki

Veneretki.

Veneretki.

 

Viime päivien akvarellimaalausten aiheet olen valinnut hyvin kepeästi; olen ajatellut niitä lähinnä nopeina harjoitustöinä, joiden parissa pääsen kokeilemaan vesivärien ominaisuuksia. Mutta mitä sitten maalaisin, jos paneutuisin aiheiden valintaan syvällisemmin?

Haluan maalata pieniä ja ihmisläheisiä kuvia. Haluan kuvata jokapäiväisen arjen kauniita, idyllisiä hetkiä – tehdä kuvia, jotka ovat muistuttavat sekä minua että yleisöä siitä, että elämän kauniit hetket ovat yhtä todellisia ja jatkuvasti läsnäolevia kuin rumuus, ongelmat ja vihapuhe, vaikka hyvyys helposti hautautuu ilkeyden alle. Toisaalta kauniiseenkin maisemaan sisältyy tunteiden koko kirjo. Maalauksestani ei välttämättä tule sievä ja hempeä, jos minusta ei siltä tunnu. Ja se mitä kukin katsoja kuvassa näkee, riippuu juuri senhetkisestä tunteesta ja kokemuksista.

Nyt tämä sitten toisaalta alkaa näyttää kovastikin sellaiselta liialliselta asioiden valmiiksi pureskelulta ja kenties itsestäänselvyyksienkin toistelulta, jota haluan välttää. Pääasia on kuitenkin se kuva, joka käsissäni kulloinkin syntyy ja jonka katsoja näkee. Kuvassa on kaikki, sanoja ei välttämättä tarvita.

Välillä on kai hyvä silti sanoittaa edes itselleen, mitä oikein on tekemässä. Todennäköisesti pidemmänkin pohdiskelun päätteeksi päätyisin kuitenkin maalaamaan tämän veneretken.

Ei maalata lauantaina

Eväsretkellä.

Eväsretkellä.

 

Minulla on ollut periaatteena, että maalaushommat tehdään arkisin päivällä – illat ja viikonloput on varattu perheelle ja rentoutumiseen. Eilen, lauantaina, oli kuitenkin jotenkin niin levoton ja maalauksenpuutteinen olo, että rupesin vielä illalla kuvaa väsäämään. Virhehän se oli. En pystynyt keskittymään maalaamiseen enkä perheeseen ja hermo meni, eikä maalauksestakaan tullut sitten lähellekään sellainen, mitä mielikuvissani tarkoitin, mikä tietysti hermostutti lisää. Nukahtaminen oli maalauslevottomuuksissa vaikeaa ja vielä sunnuntaiaamunakin olo oli hermostunut ja äreä. Nyt siis muistiin itselle: älä maalaa viikonloppuna äläkä ainakaan illalla. Kauniita hetkiä voi tallentaa kyllä mieleen tai kameraan ja niihin voi palata sitten työaikana.

No, kuvaan tuli nyt kuitenkin tällä kertaa tyttärien eväsretkihetki omalla pihalla.

Sumuisena aamuna

sumuaamu

 

Kaunis oli syysaamu tänään.

Ostin eilen muutaman herkullisen uuden napin venäläisiä vesivärejä. Tämänaamuisen maalauksen jälkeen indigosta tuli mun uusi lempiväri.

Koivu ilta-auringossa

Koivu ilta-auringossa. Akvarelli paperille (29 x 39 cm).

Koivu ilta-auringossa. Akvarelli paperille (29 x 39 cm).

 

Ostin tänään uutta paperia (Canson Moulin du Roy® 300 g/m²), ja yhtäkkiä kaikki olikin taas helpompaa ja jopa nautittavaa. Tällä kertaa tuli sitten vielä kuvausassistentti Marski vaatimaan pääsyä valokuvaan ja internettiin.

 

Kuvausassistentti Marski.

Kuvausassistentti Marski.

Yritetään rockata

Sinistä rockia.

Sinistä rockia.

 

Katselin viikonloppuna ison läjän Youtube-videoita, joissa asiansa osaavat vesivärimaalarit taikoivat vain muutamalla siveltimenvedolla ja parilla värillä kauniita, tunnelmantäyteisiä kuvia. Niin helppoa, niin kevyttä! Intoa ja itseluottamusta uhkuen palasin sitten maanantaiaamuna itsekin paperin ääreen. Mutta eihän se minulta käynytkään niin vaivattoman kevyesti. Jostain syystä minun siveltimeni ei synnyttänyt parilla sipaisulla kuin epämääräistä suhrua, jota yritin paikkailla lisäämällä päälle töheröä ja mustia läikkiä. Lopulta epätoivoisena tartuin jopa metalliväritusseihin, jotka sattuivat pöydällä lojumaan. No, aina ei voi voittaa, jonkinlaisia Ilosaarirock-muisteloita muodostui nyt tavallaan kuitenkin kuvaan.

Kukka-akvarellimaalari tositoimissa

Loppukesän kukkia, akvarelli paperille.

Loppukesän kukkia, akvarelli paperille.

 

Vesivärit ovat yhtäkkiä alkaneet kiehtoa minua kovasti. En ole aiemmin kovinkaan monta kuvaa niillä maalannut, mutta nyt on innostus iskenyt ja halu oppia on kova. Jokin siinä keveydessä ja näennäisessä yksinkertaisuudessa kiehtoo. Ikään kuin valo ja ilo olisivat läsnä aivan eri tavalla, kuin usein hieman tunkkaiselta tuntuvan öljyvärin kanssa – vaikka toki akvarellilla synkkääkin tunnelmaa saa halutessaan aikaan. Tänään harjoitustyönä syntyi maalaus kotipihalta poimituista kukista.

Kuvausassistentti vauhdissa.

Kuvausassistentti vauhdissa.