Tein itse ja säästin -sisustustaulu

talitiainen

 

tiaiset_taulu

 

Eilen vähän järjesteltiin makuuhuonetta, ja tuli tarvetta uudelle taululle. En yleensä halua katsella omia maalauksiani joka päivä, koska lähes kaikkiin kuviini liittyy maalaushetken ajatuksia ja muistoja, joita en jälkeenpäin halua muistella. Päädyin sitten selaamaan melkein koko internetin läpi mieleisen julisteprintin toivossa, mutta sopivaa ei vaan löytynyt. Päätinkin lopulta tehdä taulun itse – olisihan se paljon halvempaakin!

Mutta. Kun kuvan tekemiselle asettaa liian tarkkoja tavoitteita tai odotuksia, ei maalauksesta yleensä tule ollenkaan hyvä tai ainakaan mieleinen. Lopputulos ei näytä samalta, kuin etukäteen tarkasti hahmoteltu mielikuva. Suttasin näitä tiaisia vesiväreillä, musteella ja kynällä nyt hermostumisen partaalle asti. Paperiarkkikin oli lopulta joka suunnasta sentin liian pieni kirppikseltä ostamani Ikean kehyksen aukkopahviin, vaikka olin mitannut paperin ja luulin sopivaksi. Ajattelin nyt kuitenkin ihan kokeilumielessä sovitella kuvan kehykseen, ja siinä yhteydessä poksautin kehyksen lasista palan irti.

Nyt on kuitenkin taulu seinällä. Ja taitaa se olla sittenkin kivempi kuin moni muu vaihtoehto. Olkoon nyt siinä niin kauan kunnes tuohon paikalle löytyy jotain innostavampaa, tai kunnes silmä tottuu ja unohtaa koko jutun ja taulu jämähtää tuohon paikalleen.

Kaupungin kaunein parkkipaikka

pielisjoki_talvi

 

Yksi lempiarkimaisemistani on Pötkän parkkipaikalla Joensuun keskustan laitamilla, Pielisjoen rannalla. Tämän maiseman tallensin puhelimellani jo joulukuun viimeisinä päivinä, mutta vasta tänään tuli fiilis maalata se vesiväreillä. Samasta paikastahan maalasin kuvan myös syksyllä, siitä kuva löytyy täältä.

Keittiön pöydällä

keittiossa

 

Motivaation vähäisyydestä huolimatta yritän nyt taas tehdä edes jotain. Jos vaikka muistaisin sen, ettei aina tarvitse tehdä mitään suurta taidetta, kevyt piirtely ja tahrojen roiskiminen ryppyyntyvälle paperille saattaa riittää toisina tai jopa useimpina päivinä.

Motivaatio nollassa -piirustukset

patsas_peili

 

rantu_tammikuu

 

Tammikuu syö naista. Edes pakkaspäivien kauneus ei pelasta kaamosajatuksilta.

On kovin vaikeaa löytää intoa piirtää tai maalata. Tuntuu, että tämä on vain jotain muusta maailmasta irrallista toimintaa, joka ei oikeastaan edes kiinnosta ketään. Että tällä ei oikeastaan ole mitään merkitystä. Homma ei etene, hakkaan vain päätäni seinään. Loputtoman kauan ei jaksa tehdä vain itselleen, olipa tekeminen kuinka mielekästä hyvänsä.

Tuntuu, että oikeastaan minun pitäisi mennä johonkin oikeisiin töihin ja lopettaa lapsellinen haaveilu siitä, että voisin tehdä elämässäni jotain, mikä minusta oikeasti tuntuu mielekkäältä ja minulle tärkeältä.

Pärjätäkseen taidemaailmassa – tai yrittäjänä – pitäisi ehkä olla ihan toisenlainen ihminen. Sellainen, joka nauttii päämäärätietoisesta verkostoitumisesta, uusiin ihmisiin tutustumisesta saadakseen näistä mahdollisesti hyötyä itselleen. Sellainen, joka nauttii itsensä myymisestä. Tai jos ei nauti, edes osaa ja jaksaa tehdä sitä. Välillä tuntuu, että sillä mitä varsinaisesti tekee, ei oikeastaan ole merkitystä, jos suhteet oikeisiin tahoihin ovat kunnossa. Ja juuri se suhdepeli ei vaan tunnu olevan minulle luontevaa. Ehkä sitä voisi opetella, mutta jaksanko panostaa siihen? Koska se on kaltaiselleni introvertille ja herkälle luonteelle hyvin raskasta, se olisi sitten pois jostakin muusta.

Enkä todellakaan tarkoita, etten haluaisi olla ihmisten kanssa tekemisissä, nimenomaan sitähän tämä kaikki tekeminen ja oleminen vaatisi. Vuorovaikutusta, kohtaamisia, merkitysten ja tunteiden jakamista. Tällä hetkellä nämä eivät toteudu riittävästi.

Mistä löytyisi minulle sopiva, tasapainossa pysyvä väylä, jonka kautta voisin löytää oman paikkani yhteisössä? Sellainen paikka, jossa voisin elättää itseni ja perheeni ja samalla kokea tekeväni jotain merkityksellistä, jotain missä juuri minun vahvuuteni pääsevät hyötykäyttöön. Voisinko kuitenkin olla riittävä juuri tällaisena ihmisenä?

Onneksi tiedän ainakin sen, että helmikuussa on jo paljon enemmän valoa, ja kevään valon myötä asiat näyttävät joka vuosi ihan toiselta.

 

Joululahjasotkuläjä

joululahjasotku

 

Tämän vuoden jouluteemana olkoon ”enemmän on enemmän”, ainakin mitä tulee kiiltoon ja kimallukseen. Lahjapapereiden ja -nauhojen kiilto ja kimallus houkuttelivat kokeilemaan, miten ne siirtyisivät vesiväreillä paperille, mutta eiväthän ne nyt oikein siirtyneet, ainakaan sillä tavalla kuin olisin toivonut. Tuli kuitenkin jonkinlainen joululahjasotkuläjä.

Sunnuntaiaamuna

sunnuntaiaamu

 

Valottomiin päiviin tuntuisi tietokoneella työskentely sopivan paremmin kuin luonnonvaloa kaipaava maalailu. Värittelin nyt siis kynällä piirretyn kuvan makuuhuoneen maisemasta koneella. Melko lailla hommaa rajoittaa piirtopöydän puute; vaikka MacBookin kosketuslevy onkin aika kätevä hiirilaite, on sen kanssa kuvien värittäminen melkoista nyhräämistä. Hyvä Joulupukki, toisitko minulle piirtopöydän, kiitos.

Pieni pala taivasta

Pala taivasta

 

Sininen taivas näkyy ulkona tähän aikaan vuodesta harmillisen harvoin. Yksi hyvä tapa muistaa valon olemassaolo on maalata se.

Olen palaillut pitkästä aikaa öljyvärien pariin — hyvältä tuntuvat ja tuoksuvat edelleen. Tässä on pieni pala vielä keskeneräisestä maisemasta, jota olen viime päivinä työstänyt. Kesäiseen järvimaisemaan sukeltaminen marraskuussa tuntuu melkein lomalta.