Tulppaanit pitävät kevättä yllä

Pastellikynät paperille

Pastellikynillä mustalle paperille 23.3.2015

 

Kevään innostamana tekee mieli taas palata piirtämisen pariin. Tavoitteenani on kuvata jotain pientä ja arkista, liikoja mietiskelemättä, vaikka edes muutaman kerran viikossa. Tänään värittelin pastellikynillä tulppaaneja.

Arkikuvahaaste, osa 3: pastelliperjantai

Toyotalla edestakaisin ajelu kuuluu minulla olennaisena osana arkeen. Tässä kulkupeli odottelee pizzanhakureissua samaan aikaan kun mie palellutan itseni kadottaessani ajan- ja ympäristön tajun uppoutumalla pastelliliitujen kanssa puuhailuun. Hmm, taisin kadottaa kielitajunikin, kun ei järkevää lausetta meinaa syntyä.


 

Arkikuvahaaste, kuva 2

Tänään asetin itselleni todellisen haasteen: kaivoin esiin vesivärit. Akvarellimaalaus on tuntunut tolkuttoman vaikealta niinä muutamana kertana, jolloin sitä olen aiemmin uskaltanut kokeilla. Täysin mahdottomalta tuntuu maalata, jos ei voi uida kyynärpäitä myöten maalissa ja sotkea kaikkea sekaisin. No, tulihan siitä jonkinlainen kuva narulla kuivuvista pyykeistä. Pyykkien levittäminen ulos kuivumaan on kyllä kotitöistä se kaikkein ihanin!


 

Arkikuvahaaste, ensimmäinen kuva!

Facebookissa on kiertänyt arkikuvahaaste, jossa ihmiset ovat postailleet arjestaan matalan kynnyksen valokuvia, joita on ollut kauhean kivaa nähdä. Siitä sekä opiskelujen loppumisen jälkeisestä aikaansaamattomuudesta tulikin idea haastaa itseni arkikuvien tekemiseen, mutta jollain muulla tekniikalla kuin valokuvaten.
Tänään rojahdin väsyttävän päivän jälkeen sohvalle ja erittäin arkisesti piirsin lasten 7-värisellä kuulakärkikynällä ja ikivanhalla yliviivaustussilla joskus kastuneeseen eli ryppyiseen piirustuslehtiöön näkymän makuusijaltani. Lapset innostuivat pitkästä aikaa käytössä olleesta skannerista, joten sormet.