Ponimorsiamen herkempi puoli

 

ponimorsian_mv

 

Ponimorsian halusi vielä vähän herkemmänkin muotokuvan muistoksi elämänsä tärkeimmästä päivästä. Tämän kuvan tein musteella, bambukynällä ja siveltimellä.

Ja taas kerran sain taistella skannerin kanssa. Pieni halpisskannerini ei osaa tunnistaa vaaleita sävyjä, vaan polttaa ne aina puhki, vaikka miten yrittäisin säätää. Kaiken A4-arkkia suuremman joudun vielä skannaamaan useassa osassa ja yhdistämään photoshopissa, joten askarreltavaa ja säädettävää riittää, ennen kuin kuvan saa muistuttamaan edes jotenkin viitteellisesti alkuperäistä maalausta. Taas tavoitteita tulevaisuuteen: hanki hyvä ja tarpeeksi iso skanneri. Vaikka eipä sähköinen kuva voi koskaan näyttää tai tuntua aivan samalta kuin paperille tai kankaalle maalattu ja käsinkosketeltava esine, ja toisaalta, se alkuperäinenkin kuva saattaa näyttää aivan toiselta erilaisissa valaistuksissa ja eri mielialalla katsottuna. Olisi se silti kiva, jos työt sujuisivat ilman ylimääräistä säätämistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *